Miksi matkustan yksin

Moni varmaan ihmettelee sitä, miksi lähden yksin. Se lähti 2023 vuodesta kun olin ainoa OKA adoptoitujen Koreasta konferenssi matkalla Suomesta, tulin valituksi osallistua. 

Toisen kerran lähdin yksin 2024 viikon matkalle ilman kenenkään seuraa. Se oli itsensä haastamista ja kokea Etelä-Korea missä kansa taisteli Demokratiasta edellisen maan presidentin takia. Tuli mieleen 1980 luku! Suomi salli matkustamisen noudattaen sääntöjä. 

Ja nyt tänä vuonna 2025 pidemmäksi aikaa. Tunne on hieman jännittävä, mutta kun tietää Etelä-Korea on turvallisempi maa matkustaa tänäpäivänä. Toisaalta saattaa pelko tunne tulla myös, sekä epävarmuus selviydynkö matkasta. Nämä on vain tuntemuksia.

Minulla on ihan hyvä tunne Korealaisiin ja adoptoituihin Korealaisiin, kun on pitkä tarina itselläni 2000 luvusta saakka heidän kanssaan, myös Suomessa. Suomalaisuus minussa, saattaa toki herättää joillakin ristiriitaista tunnetta, näkyy heissä vaikka eivät tiedosta. 

Ennen, jo vielä 2000 luvun alussa ei hyväksytty, että adoptoitu Koreasta avioituu Korealaisen kanssa. Sitä saatettiin paheksua etenkin Korealaisessa perhe kulttuurillisista syistä. Siltä ajalta on jäänyt ikävä muisto ja huono fiilis, kuollut tunne Korealaisia miehiä kohtaan yhä edelleen. Toki kunnioitan heitä tavallisena ihmisinä ja juttelen kanssaihmisenä, jos on jotain konkreettista aihetta. Tänäpäivänä se on sallivampaa adoptoitu Koreasta ja Koreakainen perustaa perheen. Siihen on minun käsitteekseni Korean valtiolta tullut suositus lasten vähäisen syntyvyyden vuoksi Etelä-Koreassa. Se ei saanut juurikaan kauheasti kansalta myönteistä suhtautumista. Toki monet adoptoitu Koreasta valitsee Länsimaalaisen puolison ennemmin, kuin Korealaisen puolison. On niitä ihanne tarinoita kun adoptoitu Koreasta ja Korealainen avioituvat. Minusta se on hienoa, samalla se nostaa yhdenvertaisuutta kahden ihmisen välillä missä kummallakin on Etelä-Korea synnyinmaana, mutta lähtökohdat hieman erilaiset. Se vain rikastuttaa elämää! 

Toki jos Korealainen on syntynyt tai asunut hyvin pitkään esim. Suomessa, niin ei pitäisi olla este tänäpäivänä, etenkin nuorilla. Tätä minä pohdin välillä itsekseni matkustaessani. Se kuinka on menty eteenpäin, käsitykset muuttuneet, arvot jne. Minä olen jo niin vanha etten tästä kauheasti muutu. Toki kannan sydänsurua nuoresta yhä, kun oli epävarmuutta ja monella siihen aikaan adoptoiduilla Korealaisilla oli huonoja kokemuksia lähteä seurustelemaan Korealaisen kanssa. Enkä itse halunnut lähteä siihen. Emme me ole tulleet kohdelluksi yhdenvertaisina ennen. Se on toki jättänyt jälkensä joidenkin kohdalla. 

Minulla on biologinen kaksoissisko kasvettu samassa perheessä.  joka ei ole ollut juurikaan innokas lähteä Etelä-Koreaan, syy saattaa johtua meidän adoptioäiti jolla on kotimaan adoptio tausta Suomessa, joka on tärkeämpi hänelle kuin minä. Hänellä menee vanhemmat edeltä. Nostattaa vaikeita tunteita hänessä käsitellä, mihin ei ole ollut valmis. Olen itse kamppaillut asian kanssa, omaa prosessointia tehnyt lähes 30 vuoden ajan. 

Kun se väkivalta lapsuudessa ollut kauheaa ja minun mieli ei vaan pysty hyväksymään kaikkea, vaikka kuinka on painostettu tehdä sovinto perheen kanssa. Olen kokenut hieman syyllisyyttä siitä, kun on kritisoitu asiaa minussa. Kaksoissiskoni kanssa on kaveri välit, eivät mitkään läheiset välit, mutta välillä tullaan toimeen ja välillä ei. 

Mieheni äiti on kotimaan adoptoitu Suomessa, eikä hänen äiti tai mieheni ole käsitelleet tunteitaan tai puhuneet asiasta hänen perheessään. Se on ollut niinkuin hieman häpeällinen asia äidillänsä on sellainen tausta. 

Ei ne minua häpäise! Etelä-Korea saattaa herättää paljon ajatuksia, tunteita ja ristiriitaa, sekä vihaa. En voi pakottaa ihmistä lähtemään, jos ei ole valmis. Korealaiset eivät välttämättä ymmärrä miksi puolisoni ei lähde mukaan, mutta minä ymmärrän. Se vaatii käydä läpi jonkinlaisen prosessoinnin. Kyllä mieheni lähtee joku kerta Etelä-Koreaan. On sanonut, että kerran elämässä voisi kokea Etelä-Korean, mutta ei ole tunnetta vielä että olisi valmis siihen.