Tiistaipäivä meni nopeasti
Kävelimme 4 tuntia Korean National Assembly alueella ja söimme ruokalassa.
Käytin metroa ja se on kyllä näppärää Soulissa kulkea metrolla, kun oppii käyttämään. Metro on muuttunut aika lailla vuodesta 2008. Oli kyllä ihan erinnäköinen kuin ennen.
Hanriver joella kävimme kävelemässä ja sai ulkoilla kunnolla. Kyllä Suomen luonto on puhdas kuitenkin vaiks täällä on muuten siistiä ja upeat rakennukset.
Minua surettaa hieman, että Suomessa on osattu loukkaa minua ja väitetty minulla on tylsää täällä, vaikka olen aina nauttinut olemisestani Koreassa. En ymmärrä miksi adoptoituja Koreasta minua kiusattu, johtuuko se kun olen yksin reissanut ja oletettu on tylsää Suomalaisittain, kun minulla on rauhallista ja tosi mukavaa nähdä sekä kokea lähempää omia juuriani. Adoptiovanhemmat tarkoittaneet hyvällä ettei omille juurille saa palata käymään. Sitä olen saanut myös kuulla. Ei ihminen kehity ja kasva sekä lujitu jos ei palaa sinne mikä on lähtökohta, kasvaa ihmisenä oppimalla samalla itsestään enemmän.
En ymmärrä kateellisuudesta mitä on ollut aikoinaan. Aina on pitänyt selittää muille kuin olisin selityksen velkaa olisin miksi käyn Etelä-Koreassa. Toki adoptoituna kokee ja tuntee paljon tunteita. Miksi pitää häpäistä ulkomailta adoptoituja ihan niinkuin meillä ei olisi oikeutta käydä synnyinmaassa. Sellaisen käsityksen saa suomalaisten sanomisesta. Olisi kiva kuulla myönteisiä ajatuksia omille juurille paluustakin.
Illalla kävin Intialaisessa ravintolassa syömässä ystävien kanssa ja autoin yhtä perhettä jotka ovat Suomeen matkustamassa turistimatkalle.
Kommentit
Lähetä kommentti