Perillä Soulissa

Lento meni hyvin ja lento oli odotettua aikaisemmin perillä. Englannilla pärjään täällö, mutta välillä saattaa tulla tilanteita, henkilö ei puhukaan englantia. Ihan ok sujuu kuitenkin eka päivä. 

Nukuin aika hyvin lentomatkan ajan, mutta jotain uupumusta purkaantuu entisestään Suomesta. On se ollu rankkaa viimeiset kaksi vuotta kun lopultakin valmistuin lähihoitajaksi. Toiseksi täällä en ole erinäköinen mustahiuksinen. Olo on hyvä ja kotoisa kielimuurista huolimatta. 

Jotkut koreasta adoptoidut kokee vaikeana korealainen kulttuuri. Minä suhtaudun rennosti, koska muuten on iloinen tunne. Sanoin ystävälleni, tuntuu hieman oudolta että olen maassa mikä joskus oli kotimaani, toki on edelleen synnyinmaa Suomen viranomaisten mukaan. Toisaalta surullista myös. Puhuttiin kun minulla on Soulista kuvia 1983 vuodesta kuinka Souli on muuttunut tosi paljon. Amerikkalais tyyliä  on hieman selkeämmin näkyvissä. 

Ensimmäinen päivällinen Korealaisen perheen luona missä asun 4 päivää, on minun bravuuri Kimpab rullat. 

Kävimme ulkona kävelyllä ja Lotte Towerin ohi käveltiin. Lämmin sää on, ilma on kosteampi kuin Suomessa. Aikaero on 6 tuntia. Melatoniini auttaa palautumisessa Jetlagista. 

Huomenna tai ylihuomenna menen varmaan kampaajalle. Shoppailua en tee vielä, vasta viimeisellä viikolla ennen paluumatkaa Myeongdong alueella Soulissa. 

Daegussa  synnyinkaupingissa tulen olemaan 10 päivää. Eka viikko on lähinnä olemista ja kävelyä Soulin alueella sekä lepoa. 

Vaikka moni muu asia tökkii yhä koreasta adoptoituja Etelä-Koreassa, mutta yksi asia on mahtavaa ei ole kieltoa tulla tänne adoptoituna mitä joskus on ollut. Nuoremmat ja minun ikäiset ovat erittäin miellyttäviä. Myös jotkut ikäihmiset ovat myös mukavia täällä.

Minulla on ikäihmisten lähihoitajana hyvin ymmärtäväinen heitä kohtaan Etelä-Koreassa. Se auttaa tosi paljon kun on ammattiltaan Lähihoitaja Suomesta täällä. Osaan suhtautua hieman rennommin täällä, kuten työssäni Suomessa ikäihmisten kanssa. Sen takia kantasuomalaiset tykkäävät käydä Etelä-Koreassa, uskon heissäkin on ymmärrys vastaavanlaisesti kuin minulla. Myös Etelä Koreasta adoptoituna Lähihoitajana Suomesta kokee maan ja ihmiset eri tavoin kuin ennen. Suurella sydämellä, mutta varovainen olen toki. 

Lännen rasismi kaltaisiani kohtaan on turha taakka, mitä aiemmin Etelä-Korean valtio ei ole ymmärtänyt. Se on se mikä on se psyykkinen rasite monelle kansainvälisesti adoptoiduille yleisesti ottaen. Jotenkin nyt aukeaa syvemmin tämä näkökulma minulle myös Lähihoitajana Suomesta. Täältä toivon matkani aikana aukeaa kuinka voimme pienelläkin rahalla edistää hyvinvointia kansainvälisesti adoptoiduille, kun Suomen valtio säästää myös meidän hyvinvoinnista. Reflektoin aika paljon sillon kun on omaa aikaa ja kirjoittelen matkapäiväkirjaa.