Etelä-Korea moderni aikaa eletään

Korealaisessa perheessä asuminen: Aamiaisen jälkeen lähdin kävelemään Korealaisen iäkkäämmän rouvan kanssa, joka on ystäväni äiti eläkeläinen. Lähdimme Olympia puistoon kävelemään. Hän ei puhu englantia, että meidän kommunikaatio oli hän puhu koreaa ja minä vastasin englanniksi tai sitten jos osasin vastaa koreaksi niin se meni ok. Ystäväni isä oli käymässä myös eikä hänkään puhunu englantia. Osasin mä tervehtiä häntä ja söimme yhdessä lounaan. Ystäväni oli töissä, nuoremmat ihmiset on töissä. Jopa suurin osa naisista ovat työelämässä. Korealaiset miehet ovat enemmän herrasmiesmäisiä kuin suomalaiset miehet, ikävä kyllä karu totuus. Tästä olen jopa oman mieheni kanssa keskustellut, mutta suomenruotsalaiset miehet saattavat olla suomalaisittain herrasmiesmäisempiä, ainakin hiukan on, omasta kokemuksestani.  Tässä perheessä on vapaampi perhekulttuuri, verrattuna mitä olen saanut kuulla yleisesti korealaisesta perheestä. Ajat on muuttuneet. Ovat hyväksyneet minut kuin perheenjäsenenä....

Lento meni hyvin ja lento oli odotettua aikaisemmin perillä. Englannilla pärjään täällö, mutta välillä saattaa tulla tilanteita, henkilö ei puhukaan englantia. Ihan ok sujuu kuitenkin eka päivä.  Nukuin aika hyvin lentomatkan ajan, mutta jotain uupumusta purkaantuu entisestään Suomesta. On se ollu rankkaa viimeiset kaksi vuotta kun lopultakin valmistuin lähihoitajaksi. Toiseksi täällä en ole erinäköinen mustahiuksinen. Olo on hyvä ja kotoisa kielimuurista huolimatta.  Jotkut koreasta adoptoidut kokee vaikeana korealainen kulttuuri. Minä suhtaudun rennosti, koska muuten on iloinen tunne. Sanoin ystävälleni, tuntuu hieman oudolta että olen maassa mikä joskus oli kotimaani, toki on edelleen synnyinmaa Suomen viranomaisten mukaan. Toisaalta surullista myös. Puhuttiin kun minulla on Soulista kuvia 1983 vuodesta kuinka Souli on muuttunut tosi paljon. Amerikkalais tyyliä  on hieman selkeämmin näkyvissä.  Ensimmäinen päivällinen Korealaisen perheen luona missä asun 4 päivää,...

On se ihan erilainen prosessi!  Katkaista kaikki siteet Suomeen kolmeksi viikoksi. Unohtaa Suomi hetkeksi ja tämä arki täällä. Ymmärrys senkun kasvaa kuinka rankkaa se elämä on ollut tasan 30 vuotta, jatkuvaa selviytymistä ja pakko pärjätä ilman rakkauden tunnetta itseäni kohtaan. Jatkuvasti pelkoa että on henkistä väkivaltaa ja painostusta läheisiltä, tuntea itsensä vähempi arvoisena.  Adoptiovanhempani eivät koskaan halunneet tukea juurikaan näissä asioissa mitä on tulla rasismin kohteeksi ja pelätä kuka seuraavaksi kiusaa. He pitivät itsensä selvyytenä, että pärjätä ilman tukea ja apua Suomessa.  Opin ymmärtää mitä syvempi rakkaus on itseään kohtaan suomalaisena ja omia juuriaan kohtaan. Ihmiset aiemmin huusivat vaan ”rakasta itseäsi” kun kamppailin yksin vääryyttä vastaan. Ei voinut tai saanut ilmoittaa viranomaisille, kukaan ei ottanut tosissaan. Adoptioäitini tai jotkut vaan nauroi jos joku suomalainen mies kävi kimppuun tai joku muu teki vahinkoa, kun olin nuorempi...

Moni varmaan ihmettelee sitä, miksi lähden yksin. Se lähti 2023 vuodesta kun olin ainoa OKA adoptoitujen Koreasta konferenssi matkalla Suomesta, tulin valituksi osallistua.  Toisen kerran lähdin yksin 2024 viikon matkalle ilman kenenkään seuraa. Se oli itsensä haastamista ja kokea Etelä-Korea missä kansa taisteli Demokratiasta edellisen maan presidentin takia. Tuli mieleen 1980 luku! Suomi salli matkustamisen noudattaen sääntöjä.  Ja nyt tänä vuonna 2025 pidemmäksi aikaa. Tunne on hieman jännittävä, mutta kun tietää Etelä-Korea on turvallisempi maa matkustaa tänäpäivänä. Toisaalta saattaa pelko tunne tulla myös, sekä epävarmuus selviydynkö matkasta. Nämä on vain tuntemuksia. Minulla on ihan hyvä tunne Korealaisiin ja adoptoituihin Korealaisiin, kun on pitkä tarina itselläni 2000 luvusta saakka heidän kanssaan, myös Suomessa. Suomalaisuus minussa, saattaa toki herättää joillakin ristiriitaista tunnetta, näkyy heissä vaikka eivät tiedosta.  Ennen, jo vielä 2000 luvun alussa...

Viisi päivää enää jäljellä ja Lauantaina puolen päivän aikaan Turusta lähtee Finnairin bussi kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää. Finnairin lentokoneella lennän Souliin, kuten olen aina lentänyt suomalaisella lentoyhtiön lentokoneilla Suomessa asuessani. Luotan suomalaiseen osaamiseen ja turvallisuuteen myös pitkillä lennoilla. Finnair on palvellut aina minua hyvin, vaikka viimeaikoina Finnair on menettänyt hieman luottamusta! Suomi on pieni maa ja välillä saattaa olla haastetta yrityksillä ylläpitää mainettaan myös epävarmoina aikoina.  Perhosia on jo hieman mahassa, mutta aika itsevarmana lähden tällä kertaa matkaan. Tiedän siellä on eri tahoja jotka tietävät tulostani. Odottavat olemassaoloani Etelä-Koreassa. Olen saanut lämpimiä viestejä tulostani sekä lähdöstäni ja tuntuu hyvältä. Minulla on hyvä ja tervetullut tunne lähteä omille juurille. 

Olen kuukauden valmistautunut Etelä-Korean matkaani henkisesti, koska lähden yksin. Se on normaalia adoptoidut Koreasta prosessoi ennen matkaa erilaisia tunteita ja haasteita mitä eteen saattaa tulla. Toki sinisilmäinen ei saa olla, koska ulkonäköni on Korealainen. Sitä sulautuu kivasti maahan ja rentous, vapaus sekä iloisuus nousee pintaan ihan eri tasolle. Suomessa iloisuus näkyy muulla tapaa minussa, Suomalainen onnellisuus heijastuu ja selviytyminen.  Etelä-Korean koen maana kiehtovana ja kulttuuri jakaa erinäisiä mielipiteitä, niin hyvässä kuin huonossa. Jokaisessa maassa on hyvät ja pimeät puolensa. Samalla tapaan kuin Suomessa. Paljon on hyvää, mutta paljon on sitä mistä ei tiedetä ulkomailla. Lähihoitajana tiedän sen, mitä muualla ei juurikaan tiedetä. Suomi on pieni maa maailmalla ja ei tarkoita minun kuuluu pienentää ihmisenä ollakseni adoptoitu Korealainen Suomesta. Suomella on paljon vahvuuksia kuten esim. neuvotteluissa ja pyrkiä rauhanomaiseen ajattelulle, sekä hyvinv...